19. huhtikuuta 2017

VAUVAN TAVAROIDEN HITTI & HUTI LISTAUS

Moikka! 

Jokos siellä on pääsiäisen pyhistä palauduttu arkeen takaisin? 
Täällä on ollut hieman härdelliä ja tänäänkin on menty aamusta asti paikasta toiseen. Kotikin on melko hujan hajan, kun sain päähäni siirtää sohvan paikkaa :D Olohuone-keittiö akselilla onkin ollut melkoinen pyörremyrsky pari päivää! 

Ajattelin kertoa teille oman kokemuksen kautta vauvan tavaroiden hankinnasta. Meillä nämä kaikki pois lukien tuttinauha ja kätkyt-hälytin hankittiin ennen Minean syntymää. Nyt onkin hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä mikä oli hittihankinta ja mikä täysi huti. Sitä on melkoisessa pökerryksessä, kun miettii mitä kaikkea juuri oma vauva tulee tarvitsemaan. Muistan hyvinkin ajatelleeni, että on parempi kaiken olla valmiina, vaikka ne olisi yhtä lailla saanut hankittua tarpeen mukaan. Tavaraviidakossa on satoja samoja tuotteita ja vain testaamalla löytää itselleen ja vauvalleen parhaat.
Tältä listalta puuttuu nyt siis olennaisimmat kuten vaunut, turvakaukalo ja pinnasänky. Hittituotteet ei ole pakkohankintoja, mutta sellaisia jotka helpottavat vauva-arkea ja joita suosittelen lämpimästi. Vaikka osa tuotteista on hankittu yhteistyönä ne ovat listassa vain, koska olen ne hyväksi todennut.
Oli kiva, että sain myös pyynnön tehdä aiheesta postauksen, joten tässäpä lista!


Hittituotteet!

Stokken tripp trapp syöttötuoli
Syöttötuoli oli meillä ehdoton hankinta, koska halusimme Minean seurustelevan meidän kanssamme ollessamme ruokapöydässä. Syöttötuolin avulla vauva pääsee samalle korkeudelle pöydässä istuvien kanssa. Tämä Stokken syöttötuoli kasvaa lapsen mukana aikuisen käyttöön asti.  Stokken tuolissa meillä on edelleen käytössä newborn set osa. Tämä tuoli kasvaa lapsen mukana aikuisen käyttöön asti, joten pitkä käyttöikä on vain plussaa. Tuoli löydettiin käytettynä ja nyt hankitaan vielä istuinosa, kun Minea alkaa istumaan.





Unipesä 
Unipesistä olimme kuulleet vain pelkkää hyvää ja se tuntui järkevältä hankinnalta myös. Minea nukkuikin unipesässä melkein puoli vuotiaaksi asti. Se toi hänelle turvee muuten isossa sängyssä ja se oli helppo siirtää esim sohvalle. Meidän unipesä olikin tarkemmassa esittelyssä Babynest unipesä* -postauksessa.


Kätkyt-hälytin
Meillä vasta hetken aikaa käytössä ollut hälytin on mielestäni todella kannattava hankinta. Tämä Nannyn kätkyt-hälytin tuo vanhemmille mielenrauhaa ja turvallisuutta. Hälytin hälyttää kuuluvasti mikäli vauvan hengitys lakkaa tai hidastuu alle 8 henkäykseen/minuutti. Hälytinyksikkö testaa itse itsensä automaattisesti ennen jokaista käyttökertaa. Lääkärit suosittelevat Nannyn hälyttimen käyttöä myös mm. keskosille ja krooniseen keuhkosairauteen. Hälytin olisi ehdottomasti pitänyt olla meillä käytössä heti Minean syntymästä asti. Nannyn patjan koko on noin 50 * 30 cm ja siihen on saatavana erillisenä lisävarusteena toinen patja, jolla valvonta-alue saadaan laajennettua. Hälyttimet kuuluu  Raskauskeijun* valikoimaan.




Lämpöpussi 
Pikkuvaniljan Baby's Onlyn lämpöpussi* kuuluu myös ehdottomiin vauvantarvikehankintoihin! Lämpöpussi on ollut meillä käytössä sairaalasta lähdöstä asti ja on edelleen jokapäiväisessä käytössä. Vauva on helppo sujauttaa lämpöpussiin ilman, että joka kerta vauva pitäisi pukea ulkovaatteisiin. 
 Pussia voi käyttää niin turvakaukalossa kuin vaunuissakin ja helpottaa kulkemista!




Tuttinauha
Nämä ei niinkään aluksi olleet isommin käytössä, mutta nyt Minean kasvaessa ehtoton juttu. Hän saattaa viskoa tutteja ympäriinsä ja tuttinauhan avulla ne eivät päädy kaupan likaiselle lattialle. Melkein tekisi mieli yöksikin laittaa, kun tutit vain lentelee sängystä kaaressa lattialle :D Nämä Raskauskeijun silikoniset tuttinauhat* ovat miellä kovassa käytössä. 




Rintapumppu 
Ajattelin ettei rintapumppu olisi varmaan ihan välttämätön, mutta hankin sen kuitenkin varmuudeksi ystävältäni käytettynä. Minulla se tulikin käyttöön melkein heti kotiutumisen jälkeen ja pumppaus jatkuikin tiuhana useamma kuukauden. Yöaikaan etenkin joutui pumppailemaan ehkä tiedättekin tunteen mistä puhun ;D Toki aina ei voi tietää onko pumpulle käyttöä, mutta suosittelen ehdottomasti sähkökäyttöistä vempainta!


Itkuhälytin
En voi muuta kuin ihmetellä miten ennen on pärjätty ilman näitä hälyttimiä? Ehkä sitä vain rampattiin ulkona vähän väliä katsomassa itkeekö vauva. Meillä on käytössä Padwico merkkiset hälyttimet ja ollaan oltu niihin erittäin tyytyväisiä. Hälyttin näyttää lisäksi lämpötilan vaunuissa ja niissä on puhetoiminto sekä värinähälytys. Tuo värinähälytys on tosi kätevä! Imuroidessa pidän hälytintä taskussa eikä tarvitse miettiä ettei kuulisi itkua. 






Ja sitten ne ei niin järkevät hankinnat.. 
Tietysti nämä voivat olla jollekkin ihan ehdottomia hankintoja, mutta meillä ne jäivät lähes käyttämättä. Tässä voisin sanoa hyvän neuvon vauvaa odottaville; kaikkea ei tarvitse hankkia valmiiksi vaan voi katsoa mille tulee tarvetta ja hankkia vasta sitten ;) Vaikka osa tuotteista on hankittu yhteistyönä ovat ne listassa sen vuoksi, että olen oikeasti todennut niiden tärkeyden. 


Hoitopöytä
Meillä on kylpyhuoneessa pöytäpintaa altaan vieressä niin, että siihen mahtuu hoitoalusta. Ajattelin kuitenkin, että hoitopöytä olisi järkevä hankinta Minean omaan huoneeseen, jossa vaatteet puettaisiin. Taidettiin kaikki kaksi kertaa käyttää koko pöytää, kun vaatteet vaihdettiin milloin missäkin :) Hoitopöytä oli lisäksi hieman korkea minulle, joten jouduin aina varvastellen nostamaan Minskun siihen. Onneksi pöytä hankittiin käytettynä ja nyt se onkin jo saanut uuden kodin! 


Postimerkin kokoinen ruokalappu
Öö miksiköhän hankittiin edes ruokalappu ennen Minean syntymää?? Eihän se kuitenkaan tulisi käyttämään sitä moneen kuukauteen :D No siksi tietysti, että se oli niin söpö kirahvin kuvalla varustettuna. Mutta kuka tekee mitään postimerkin kokoisella ruokalapulla, kysynpähän vain?? Nyt meillä hihallinen ruokalappu ja tuntuu ettei sekään riitä :D 



Imetystyyny

Ostin hädissäni juuri ennen Minean syntymää imetystyynyn facebookin kirpparin kautta. Olin kuullut niistä hyviä kokemuksia ja ajattelin, että se olisi varmasti minullekkin loistava apuväline. Tuollapa se on ollut nurkassa pölyttymässä jo monta kuukautta. Taisinko ehkä kaksi kolme kertaa sitä käyttää ja koin sen tarpeettomaksi. Tiedän, että moni vannoo ehdottomasti näiden tyynyjen perään, mutta meillä Doomoon tyyny oli turhake. (On menossa myyntiin, jos joku tarvitsee ;))


Imetystuoli 
Tämän ko. tuolin hankintaa pohdin vakavasti, mutta se kuitenkin jäi hankkimatta. Ja hyvä niin, mitä hitsiä luulinko oikeasti, että menisin aina tietyyn tuoliin (joka olisi ollut Minean huoneessa) imettämään? :D Ehei minä imetän milloin missäkin sohvalla, sängyllä ja pääsiasasa lattialla! Onneksi tämä hankinta jäi kokonaan hankkimatta. Koko hankinta vain naurattaa!


Takaanapitettavat yökkärit 
Ostin Zarasta syötävän suloisen yökkärin, jossa oli napitus selässä. Ensimmäisenä yönä yökkärin ollessa Minean päällä kirosin yökkärin mielessäni. Söpö yökkäri oli kaikkea muuta kuin käytännöllinen selän napituksen vuoksi. Jäi lyhyeen sen käyttäminen, joten hankkikaa yökkärit joissa edessä vetoketju tai vähintäänkin napit. 


Miltäs lista teidän mielestä kuulosti? 
Lista saattaa täysin poiketa jonkun muun näkökulmasta 
ja oliskin kiva kuulla mitä teidän listaanne kuuluu?



- Marjut -



Ei kommentteja: