30. huhtikuuta 2017

HEMPEÄN ROOSA LÄMPÖPUSSI + ARVONTA!


Lumista vappuaattoa! 

 Ketään ei varmaan yllätä, että vapun sääennusteesta ei ikinä voi olla varma! Koskaan ei oikein tiedä miten pitäisi varautua, joten tänä vuonna olemmekin sopineet brunssin huomiseksi meille. Eipä tarvitse murehtia sääennustetta vaikka kiva olisi, että aurinko paistaisi :) 

Täällä ollaan herätty jo klo 6.14 neidin iloiseen höpötykseen <3 
Arvatkaas mitä? Minealle on puhkeamassa ainakin yksi hammas alhaalle! Hän pureskeli sormeani ja siellä se tuntui ihan selvä hammas. Hän on jo niin iso tyttö! Minsku oli aamulla kolme tuntia normaalin reilun tunnin sijaan hereillä ennen ensimmäisiä päikkäreitä. Taitaa ikeniä kutittaa, kun koko ajan jäytää suutaan johonkin. Onneksi meillä on muutama jäälelu valmiina helpottamaan kutinaa. Mittasin varmuuden vuoksi lämmön, joka oli nyt 37 astetta. Katsotaan miten päivä tästä etenee. 
Ja hei se vauvauinti, voi siellä oli ihanaa :) Hän on oikea vesipeto <3 Jalat polski hirmuisesti ja hän oli ihan innoissaan koko touhusta. Muutamat pienet itkut aluksi tuli, mutta ne laantui nopeasti. Seuraavaa kertaa odotellessa! 

Osaatteko samaistua siihen, että välillä on tosi vaikea tietää mitä ulos pukee päälle ja, kun miettii viime päivien ilmoja se ei varmaan olekkaan mikään ihme. Jos ei itsekään ole varma mitä pukee niin mites sitten lapsen pukeminen? Kerroin teille, että yksi ehdoton vauvantarvikehankinnoista on lämpöpussi. Lämpöpussin avulla ei vauvaa aina tarvitse pukea täysiin ulkovaatteisiin esim. kauppaan autolla mentäesssä. Meillä on ollut käytössä melko paksu lämpöpussi ja se oli aika vaihtaa kevyempään versioon. Minea nukkuu päiväunet yleensä ulkona ja silloin hän sujahtaa ulkovaatteet päällä lämpöpussiin.




Kerroin teille aiemmin Jollyroomin* uutuuksista ja tämä suloinen lämpöpussi on yksi niistä. 
Nordlys Light Mini -lämpöpussi on kevyt lämpöpussi ja se antaa suojaa tuulelta ja viimalta. Ulkopinta on veden- ja tuulenkestävää materiaalia mikä on todella tärkeää. Näin ollen lämpöpussin käyttö sopii hyvin niin kevääseen, kesään kuin syksyynkin. Pussin sisäpuoli on vuorattu pehmeällä puuvillalla, joka hengittää hyvin. Lämpöpussin voi kokonaan avata ja sitä voi käyttää esim leikkialustana kesäisellä puistoretkellä. Voi odotan jo kovasti niitä aurinkoisia päiviä jolloin lämmin tuuli puhaltaa kasvoille ja nurmikko kutittaa varpaita <3
Tänä keväänä pastelliset sävyt ovat kovassa huudossa myös lastentarvikkeissa. Norlasin lämpöpusseja on saatavana kolmessa eri sävyssä ja hempeän roosan lisäksi löytyy raikas minttu sekä kauniin harmaa.
Lämpöpussi on kooltaan 86 x 45 cm ja sen ikäsuositus on 0-3 vuotta. 
Jollyroomin lämpöpussi valikoima on erittäin kattava ja jokaiselle löytyy varmasti mieleinen.




Testattiin eilen ensimmäistä kertaa ratasosassa istumissa vaunulenkillä. Käytiin lyhyempi lenkki testimielessä ja katsottiin miten hyvin Minsku viihtyy rattaissa. Vielä ei kovin innoissaan ollut ja siirrettiinkin koko paketti koppaan kotiin päästyämme. Siellä se uni tulikin heti :) 
Roosa sävy sopii mielestäni todella kauniisti näihin harmaa-valkoisiin rattaisiin, jotenkin tosi freesi yhdistelmä. Vai mitä pidätte? 




Mikäli kuitenkin juuri tämä Nordlys Light Mini -lämpöpussi olisi sinun makuusi niin osallistuhan arvontaan! Pääsen arpomaan yhdelle teistä lukijoistani tämän tyylikkään lämpöpussin mieleisessään värissä!

Osallistumisohjeet; 

 - kommentoi mikä lämpöpussin sävy olisi juuri sinun suosikkisi, vaihtoehdot löydät täältä 
- jätä myös sähköpostiosoitteesi mikäli osallistut anonyymina

Osallistumisaikaa on torstaihin 4.5.17 saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti :) 

EDIT; Arvonta päättynyt ja voittajalle ilmoitettu!

Onnea arvontaan ja hauskaa vappuaattoa <3 

*yhteistyössä

- Marjut -

 

27. huhtikuuta 2017

ME MENNÄÄN VAUVAUINTIIN + UIMAPUKU KOLLAASI


Sateista torstaita! 

Vettä, rakeita,räntää eikö tää vois jo riittää? Oon niin kyllästynyt kaikkiin sateisiin, eikö vois vain paistaa aurinko? Argh! 

Mutta joo vedestä päästäänkin siihen, että me aloitetaan huomenna vauvauinti, jihuu! Vaikka jännittää kyllä mitä meidän neiti on varsinaisesta uimisesta mieltä. Kylpyhetkistä kyllä tykkää ja kovasti vettä aina läiskyttelee, mutta saa nähdä miten käy. J on ennen Minean syntymää jo hokenut uimaan menosta, mutta jotenkin se on vain pitkittynyt koko ajan. Lapsimessuilta tuli hankittua  ne POMPdeLUXin uikkarit hänelle niin se taisi olla viimeinen silaus asialle. Huomenna sitten klo. 17.00 me jännitetään altaan reunalla tuleeko huutoa vai naurua :D 

Onko teillä kokemusta vauvauinnista? Tai muuten pienten kanssa uimisesta? 
Onko jotain erityistä, jota kannattaisi ottaa huomioon? 

Kuulin, että turvakaukalossa moni pitää ja kantaa lasta uimahallissa. Meillä onkin vielä se Britaxin vanha kaukalo, jota voidaan käyttää. Vaippaa ei kuulemma tarvi, vaan napakat uikkarit riittää. Toivotaan ettei vahinkoja synny ;)
Tarkoitus olisi käydä aluksi kuukausi ja katsoa sitten mahdollista jatkoa. Toivoisin kyllä, että Minksu innostuu vesileikeista ja päästään useamminkin uiskentelmaan. Pikkusiskoni on todellinen vesipeto ja hän on aina valmiina uimaan! Siksi olisikin ihana mennä yhdessä ensi kerralla uimaan, joten hyvä siis, että ensin on ohjaaja sanomassa miten vedessä toimitaan ''oikein''. Itse tykkään uimisesta, mutta en voi sanoa osaavani uida. Pääasia, että pinnalla pysyy, vai mitä? 


Äiti olisi kyllä halunnut uuden koko uikkarin, mutta taidetaan nyt joutua ensi kerta menemään biksuilla. Jotenkin uimahalleissa olisi kivempi käyttää uimapukua kuin bikineitä. One sixe uikkarit taitaa pitää pintansa vielä tänäkin kesänä. Tässä kollaasissa muutamia poimintoja uikkareista mun makuuni. Toki kaikkia en näistäkään ehkä uimahalliin laittaisi ;)


kuvat Dresslily



Tulette kuulemaan meidän uimareissusta myöhemmin lisää! 

Huomenna on J:lla vapaapäivä ja minä suunnistan ensin aamusta Familonin aamupalalle, palataan! 


- Marjut -

25. huhtikuuta 2017

SUNNUNTAIN VISIITTI LAPSIMESSUILLA

Heipparallaa! 

Jälleen saatiin aamulla herätä siihen, että maa oli valkoinen. Tämä Suomen kevät se osaa aina yllättää! No toivon tosiaan, että vapun sääennustus pitää paikkansa ja saadaan nauttia auringosta. Meille onkin tulossa porukkaa vappubrunssille ja olisi niin kiva, jos saataisiin terassi jo korkattua käyttöön :) 

Pieni kurkkaus vielä meidän Lapsimessuilla käynnistä. Kävimme koko perheen voimin sunnuntaina vierailemassa messuilla joilla ei siis aiemmin olla käyty. En laittanut messuille mitään odotuksia, mutta olin kuullut miten kovasti kaikki käyneet olivat tykänneet. Täytyy ehdottomasti todeta, että nämä oli parhaimmat messut tänä vuonna joissa olen käynyt! Olin ihan innoissani ja niin oli myös Minksu ja J :) Meidän suunnitelmissa oli kiertää messut suht nopsaan, mutta arvatkaapa vain onnistuiko? Siellä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, että aikaa vierähti tunti jos toinenkin. Messut oli todellakin suunniteltu lapsiystävälliseksi ja vaipanvaihtopisteitä löytyi kymmeniä hallinkin puolelta. Rattaiden kanssa kulku sujui myös yllättävän näppärästi, vaikka kanssakulkijoita oli sankoin joukoin paikalla. Esillä oli toinen toistaan suloisempia pikkuruisia vaatteita, kenkiä ja asusteita. Kaikkea mitä lapselle kuvitella saattaa. Törmäsin muutamaan itselle uuteen vaatemerkkiin, kuten  Melli ecodesing, Blaa! ja Napikas. Yhdestä näistä kerronkin teille myöhemmin lisää ;) 
Kävimme kurkkaamassa tietty myös Gugguun, POMPdeLUX ja Metsolan osastot. POMPdeLUXin osastolta oli tarjous ota kolme maksa kaksi. Sieltä löysin Minskulle uimapuvun ja kesämekon sekä bikinit ensi vuodelle. Kaikki yhteensä vain 13 euroa! Aurinkolasitkin löytyi ja niistä kuulette erillisessä postauksessa lisää. Testasimme for Minis and Mommies osastolla kuvissa näkyviä söpöjä tossuja. Katsotaan päätyvätkö ne meille kenties myöhemmin :)

Sanoinkin J:lle, että vitsi, kun pikkusiskoni olisi ollut mukana messuilla. Siellä oli niin paljon kaikkea hauskaa puuhaa vähän isommille lapsille. No ensi vuonna sitten Minskukin pääsee vähän enemmän osallistumaan. Nyt hän vain sylissä ollessaan iloisesti katseli ohikulkijoita eikä tietysti malttanut päiväunia ottaa. Kotiinlähtiessä hän simahtikin heti autoon päästyämme, meidän pieni messuilija <3 

Päällimmäisenä messuista kuitenkin jäi mieleen uskallaauttaa.fi:n osasto, jossa opastettiin lasten ensiapua. Kaikki me varmasti haluamme ajatella, että me emme joudu vaaratilanteeseen. Mutta mitä sitten, jos joudummekin? Tiedätkö juuri sinä miten osaat lastasi hädän hetken auttaa? Nuo taidot ihan meidän jokaisen pitäisi osata, koska emme voi koskaan tietää milloin tulee tilanne, jossa apuamme tarvitaan. Jostain syystä vähän jännitti mennä siihen eteen testamaan nuken kanssa, kun takana oli joukko ihmisiä katsomassa. Täytyy sanoa, että itse en ollut ihan varma omasta elvytys osaamisesta ja saattaa olla ettei moni muukaan paikalla olleista ollut. Siksi mieluummin halusin kokeilla taitojani nukkeen ja tiedän miten hätätilanteessa toimitaan. Pienen lapsen elvytys aloitetaan puhalluksella, kun taas aikuisen painalluksilla. Ensin puhalletaan viisi kertaa ja puhallusten välissä voi itse vetää henkeä. Täytyy muutenkin muistaa toimia rauhallisesti. Mikäli puhallukset ei auta niin sitten aloitetaan 1-2 sormen napakat painallukset rintakehään. Itse kysyin pelkoani siihen, että murskaan pienen kylkiluut. Vastaus siihen oli, että luut luutuvat takaisin ja se on pienempi paha, jos henki saadaan pelastettua. Nämä opit ovat nyt iskostettuna päähäni, mutta toivon ettei minun tarvitse niitä koskaan käyttää. Meille näytettiin myös tukehtumiseen liittyvät aputoimenpiteet, mutta ne on hieman hankala kirjoittaen selittää. Suosittelen kurkkaamaan vaikka youtubesta videon ohjeineen! 

Messut olivat TODELLA mielenkiintoiset ja 
ehdottomasti suosittelen tutustuman ensi vuonna mikäli ette nyt käyneet!




Mikä teidän mielestä messuilla oli parasta? Jäikö jotain uupumaan?


- Marjut -


24. huhtikuuta 2017

BLOGGERS INSPIRATION DAY





Vitsi miten tapahtumarikas viikonloppu takana! 
Lauantaiaamu alkoi Jollyroomin blogiaamiaisella Sokos Hotel Vaakunassa. Olimme siellä Minean kanssa nauttimassa herkullista aamiaista ja kuulemassa Jollyroomin kevään ja kesän uutuuksista. Mulla oli kamera kyllä mukana ja muutaman kuvan nappasinkin, mutta sitten päätin keskittyä tutustumaan uusiin kollegoihin ja syömään. 
Muutamalla sanalla Jollyroomin uutuuksista; paljon on tulossa pastellinsävyjä eri tuotteisiin ja uusia merkkejä. Yksi juttu meille onkin jo posti tuonut ja siitä kuulette myöhemmin lisää ;) Oli todella mukava tavata itselleen kokonaan uusia blogikasvoja, kuten Mama loves you too sekä Tiitiäinen. 
Minskukin tapasi uusia vauvakavereita ja neiti oli iloinen oma itsensä, mitä nyt karjuu koko ajan (on vasta oppinut käyttämään ääntään) :D. Ihana aamun aloitus ja onneksi ilo ei lopu tähän! Tulevana perjantaina on luvassa aamiainen yhdessä Familonin kanssa ja sinne suuntaankin tällä kertaa yksin :)

Aamiaisen jälkeen napattiin iskä kyytiin ja käväistiin Minskun kummin synttärikahveilla. Sielläkin sattui olemaan samaan aikaan ystäviemme kaksi suloistakin suloisempaa vauvaa, joita ei oltu vielä nähty <3 Ihania vauvoja joka paikassa! Kahvitteluiden jälkeen minä suuntasin Suvilahteen!

Blogger's Inspiration Day vietettiin tänäkin vuonna Suvilahden Kattilahallissa. Olin toista kertaa mukana tässä upeassa tapahtumassa ja en voi muuta kuin kehua. Ohjelmassa oli sekä päivä- että iltatapahtuma bloggaajille. Päivällä ohjelmassa oli mm. valokuvauskoulu, unelmakarttojen tekemistä  sekä bloggaajien haastatteluja. Päivä huipentui iltagaalaan, jossa jaettiin palkintoja vuoden inspiroivimmille blogeille ja somevaikuttajille. Itse olin mukana päiväosuudessa ystäväni kanssa. Jälkeenpäin hieman taas harmitti etten osallistunut iltagaalaan ja päätinkin, että ensi vuonna olen bileissä mukana! 

Oli ihana ottaa hieman omaa aikaa ja vieläpä erittäin mieleisen aiheen parissa. Tällaiset hetket arjen keskellä tekee hyvää mielelle ja omalle ololle. Vaikka meillä arki onkin sujunut todella hienosti on silti mukava välillä keskittyä vain omiin juttuihin. Päivän tarjoilujen takana oli vegaanisen ruoan huippuosaaja Roots Helsinki. Täytyy myöntää, että ruokaa tuli otettua santsikierros ;) Hullun hyvää ja vieläpä terveellistä, suosittelen testaamaan!  Täytyykin pian käydä tsekkaamassa heidän kahvilat Helsingin Kalliossa ;) Saimme nauttia myös herkullisista GreenStreetin raakakakuista, jotka ovat saman konseptin alla Rootsin kanssa. 

Mielettömän hieno päivä kokonaisuudessaan ja hei onnea vielä kaikille voittajille <3 
Sunnuntaina suuntasimme Lapsimessuille, joista kerronkin lisää myöhemmin!

Aurinkoista alkanutta viikkoa! 

- Marjut -





21. huhtikuuta 2017

LAPSIMESSUJEN TÄRPIT, UUSI TAULU & ALEKOODI


Heippa ja kivaa perjantaita! 

Jokos on viikonlopuksi suunnitelmia? 
Mikäli ei niin vinkkinä tänään alkaneet Lapsimessut Helsingin Messukeskuksessa! 
Me olemme suuntaamassa sinne koko perheen voimin sunnuntaina :) Kyseiset messut ovat kohdallamme ensimmäiset, jostain syystä viime vuonna messut meni ihan ohitse. Tapahtuma on suunnattu niin perheen perustamista suunnitteleville, odottajille kuin lapsiperheille <3 Odotan kovasti tapahtumaa ja ainakin katsoessani esillelaittajien listaa en malta odottaa sunnuntaita! Tässä muutama poiminta omista tärpeistäni; 

JOLLYROOM 6r30 - kurkkaan tietysti upean yhteistyökumppanini messupisteen ja huomenna aamusta käväisen heidän blogiaamiaisella, jossa esitellään tulevia uutuuksia joista kuulettekin myöhemmin lisää ;) 

KIDDOW 6g38- niin söpöjä tuotteita, kuten ananasvalaisin <3 Heidät bongasinkin hetki sitten Tallin kirppistely tapahtumassa :) 

POMP DE LUX 6c8- heidän ihania vaatteita on ihan pakko käydä hypistelemässä! Olen miettinyt myös kyseisen merkin kotikutsujen järjestämistä ;)

A-T LASTENTURVA 6n2 - Meidän vieressä sijaitsevan liikkeen messupisteellä on luvassa huikeita tarjouksia ja aurinkolasit olisi Minealle erityisesti etsinnässä!

FOR MINIS AND MOMMIES 6f70 - meidän valkoiset mokkasiinit on jo aikaa sitten käyny pieneksi sekä toiset talvikäytössä olleet fleecetossut, joten uusien popojen metsästys myös menossa!

PIKKU DELFIINIT OY 6e1 - josko heidän pisteellä käynnin jälkeen vihdoin päästäisiin vauvauintiin!


Ihanaa, kun kerrankin tapahtuma, jossa ei tarvitse miettiä vaunujen kanssa kulkemista eikä takuulla ole ainut niiden kanssa liikkuja ;D 




Sain nyt vihdoin ja viimein hankittua odotusajan kuvasta taulun. Olin jo pitkään suunnitellut taulua makuuhuoneemme seinälle, mutta kuva piti valita ensin. Viimein, kun valintapäätös oli tehty lähti tilaus canvastaulusta CanvasPicassolle*
Muutamaa päivää myöhemmin paketti tuotiin ovellemme. Valitsin taulun melko isona (120*90cm) , jotta se menisi mahdollisesti myöhemminkin isommassa tilassa. Olen oikein tyytyväinen laadukkaaseen jälkeen, ainoana miinuksena kuitenkin joutui ripustuksen itse hoitamaan. 
CanvasPicassson valikoimista löytyy myös printtijulisteita ja taulunkehyksiä.  

Nyt, kun makuuhuoneessa ollaan niin pakko samalla vinkata loistavasta pesulasta! 
Käytin sen Oskun episodin jälkeen meidän petauspatjan ja päiväpeitteen Vantaan Mattopesussa. Niin mukavaa asiakaspalvelua sekä raikkaan puhdasta lopputulosta, suosittelen!  


Koodilla Marjut@Picasso saatte -20% alennuksen canvastaulujen tilauksesta
ja koodi on voimassa koko loppu vuoden 2017

Nyt on siis hyvin aikaa valita juuri oikeat kuvat ja teettää upeita canvastauluja!
Äitienpäivälahjanakin toimii upeasti joku äidille tai mummille tärkeä kuva <3 
Muistakaa kirjoittaa alekoodi juuri tuollaisena, jotta koodi toimii!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! 
Ja hei nykäisehän hihasta, jos törmätään sunnuntaina messuilla ;)

*yhteistyössä
- Marjut - 

19. huhtikuuta 2017

VAUVAN TAVAROIDEN HITTI & HUTI LISTAUS

Moikka! 

Jokos siellä on pääsiäisen pyhistä palauduttu arkeen takaisin? 
Täällä on ollut hieman härdelliä ja tänäänkin on menty aamusta asti paikasta toiseen. Kotikin on melko hujan hajan, kun sain päähäni siirtää sohvan paikkaa :D Olohuone-keittiö akselilla onkin ollut melkoinen pyörremyrsky pari päivää! 

Ajattelin kertoa teille oman kokemuksen kautta vauvan tavaroiden hankinnasta. Meillä nämä kaikki pois lukien tuttinauha ja kätkyt-hälytin hankittiin ennen Minean syntymää. Nyt onkin hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä mikä oli hittihankinta ja mikä täysi huti. Sitä on melkoisessa pökerryksessä, kun miettii mitä kaikkea juuri oma vauva tulee tarvitsemaan. Muistan hyvinkin ajatelleeni, että on parempi kaiken olla valmiina, vaikka ne olisi yhtä lailla saanut hankittua tarpeen mukaan. Tavaraviidakossa on satoja samoja tuotteita ja vain testaamalla löytää itselleen ja vauvalleen parhaat.
Tältä listalta puuttuu nyt siis olennaisimmat kuten vaunut, turvakaukalo ja pinnasänky. Hittituotteet ei ole pakkohankintoja, mutta sellaisia jotka helpottavat vauva-arkea ja joita suosittelen lämpimästi. Vaikka osa tuotteista on hankittu yhteistyönä ne ovat listassa vain, koska olen ne hyväksi todennut.
Oli kiva, että sain myös pyynnön tehdä aiheesta postauksen, joten tässäpä lista!


Hittituotteet!

Stokken tripp trapp syöttötuoli
Syöttötuoli oli meillä ehdoton hankinta, koska halusimme Minean seurustelevan meidän kanssamme ollessamme ruokapöydässä. Syöttötuolin avulla vauva pääsee samalle korkeudelle pöydässä istuvien kanssa. Tämä Stokken syöttötuoli kasvaa lapsen mukana aikuisen käyttöön asti.  Stokken tuolissa meillä on edelleen käytössä newborn set osa. Tämä tuoli kasvaa lapsen mukana aikuisen käyttöön asti, joten pitkä käyttöikä on vain plussaa. Tuoli löydettiin käytettynä ja nyt hankitaan vielä istuinosa, kun Minea alkaa istumaan.





Unipesä 
Unipesistä olimme kuulleet vain pelkkää hyvää ja se tuntui järkevältä hankinnalta myös. Minea nukkuikin unipesässä melkein puoli vuotiaaksi asti. Se toi hänelle turvee muuten isossa sängyssä ja se oli helppo siirtää esim sohvalle. Meidän unipesä olikin tarkemmassa esittelyssä Babynest unipesä* -postauksessa.


Kätkyt-hälytin
Meillä vasta hetken aikaa käytössä ollut hälytin on mielestäni todella kannattava hankinta. Tämä Nannyn kätkyt-hälytin tuo vanhemmille mielenrauhaa ja turvallisuutta. Hälytin hälyttää kuuluvasti mikäli vauvan hengitys lakkaa tai hidastuu alle 8 henkäykseen/minuutti. Hälytinyksikkö testaa itse itsensä automaattisesti ennen jokaista käyttökertaa. Lääkärit suosittelevat Nannyn hälyttimen käyttöä myös mm. keskosille ja krooniseen keuhkosairauteen. Hälytin olisi ehdottomasti pitänyt olla meillä käytössä heti Minean syntymästä asti. Nannyn patjan koko on noin 50 * 30 cm ja siihen on saatavana erillisenä lisävarusteena toinen patja, jolla valvonta-alue saadaan laajennettua. Hälyttimet kuuluu  Raskauskeijun* valikoimaan.




Lämpöpussi 
Pikkuvaniljan Baby's Onlyn lämpöpussi* kuuluu myös ehdottomiin vauvantarvikehankintoihin! Lämpöpussi on ollut meillä käytössä sairaalasta lähdöstä asti ja on edelleen jokapäiväisessä käytössä. Vauva on helppo sujauttaa lämpöpussiin ilman, että joka kerta vauva pitäisi pukea ulkovaatteisiin. 
 Pussia voi käyttää niin turvakaukalossa kuin vaunuissakin ja helpottaa kulkemista!




Tuttinauha
Nämä ei niinkään aluksi olleet isommin käytössä, mutta nyt Minean kasvaessa ehtoton juttu. Hän saattaa viskoa tutteja ympäriinsä ja tuttinauhan avulla ne eivät päädy kaupan likaiselle lattialle. Melkein tekisi mieli yöksikin laittaa, kun tutit vain lentelee sängystä kaaressa lattialle :D Nämä Raskauskeijun silikoniset tuttinauhat* ovat miellä kovassa käytössä. 




Rintapumppu 
Ajattelin ettei rintapumppu olisi varmaan ihan välttämätön, mutta hankin sen kuitenkin varmuudeksi ystävältäni käytettynä. Minulla se tulikin käyttöön melkein heti kotiutumisen jälkeen ja pumppaus jatkuikin tiuhana useamma kuukauden. Yöaikaan etenkin joutui pumppailemaan ehkä tiedättekin tunteen mistä puhun ;D Toki aina ei voi tietää onko pumpulle käyttöä, mutta suosittelen ehdottomasti sähkökäyttöistä vempainta!


Itkuhälytin
En voi muuta kuin ihmetellä miten ennen on pärjätty ilman näitä hälyttimiä? Ehkä sitä vain rampattiin ulkona vähän väliä katsomassa itkeekö vauva. Meillä on käytössä Padwico merkkiset hälyttimet ja ollaan oltu niihin erittäin tyytyväisiä. Hälyttin näyttää lisäksi lämpötilan vaunuissa ja niissä on puhetoiminto sekä värinähälytys. Tuo värinähälytys on tosi kätevä! Imuroidessa pidän hälytintä taskussa eikä tarvitse miettiä ettei kuulisi itkua. 






Ja sitten ne ei niin järkevät hankinnat.. 
Tietysti nämä voivat olla jollekkin ihan ehdottomia hankintoja, mutta meillä ne jäivät lähes käyttämättä. Tässä voisin sanoa hyvän neuvon vauvaa odottaville; kaikkea ei tarvitse hankkia valmiiksi vaan voi katsoa mille tulee tarvetta ja hankkia vasta sitten ;) Vaikka osa tuotteista on hankittu yhteistyönä ovat ne listassa sen vuoksi, että olen oikeasti todennut niiden tärkeyden. 


Hoitopöytä
Meillä on kylpyhuoneessa pöytäpintaa altaan vieressä niin, että siihen mahtuu hoitoalusta. Ajattelin kuitenkin, että hoitopöytä olisi järkevä hankinta Minean omaan huoneeseen, jossa vaatteet puettaisiin. Taidettiin kaikki kaksi kertaa käyttää koko pöytää, kun vaatteet vaihdettiin milloin missäkin :) Hoitopöytä oli lisäksi hieman korkea minulle, joten jouduin aina varvastellen nostamaan Minskun siihen. Onneksi pöytä hankittiin käytettynä ja nyt se onkin jo saanut uuden kodin! 


Postimerkin kokoinen ruokalappu
Öö miksiköhän hankittiin edes ruokalappu ennen Minean syntymää?? Eihän se kuitenkaan tulisi käyttämään sitä moneen kuukauteen :D No siksi tietysti, että se oli niin söpö kirahvin kuvalla varustettuna. Mutta kuka tekee mitään postimerkin kokoisella ruokalapulla, kysynpähän vain?? Nyt meillä hihallinen ruokalappu ja tuntuu ettei sekään riitä :D 



Imetystyyny

Ostin hädissäni juuri ennen Minean syntymää imetystyynyn facebookin kirpparin kautta. Olin kuullut niistä hyviä kokemuksia ja ajattelin, että se olisi varmasti minullekkin loistava apuväline. Tuollapa se on ollut nurkassa pölyttymässä jo monta kuukautta. Taisinko ehkä kaksi kolme kertaa sitä käyttää ja koin sen tarpeettomaksi. Tiedän, että moni vannoo ehdottomasti näiden tyynyjen perään, mutta meillä Doomoon tyyny oli turhake. (On menossa myyntiin, jos joku tarvitsee ;))


Imetystuoli 
Tämän ko. tuolin hankintaa pohdin vakavasti, mutta se kuitenkin jäi hankkimatta. Ja hyvä niin, mitä hitsiä luulinko oikeasti, että menisin aina tietyyn tuoliin (joka olisi ollut Minean huoneessa) imettämään? :D Ehei minä imetän milloin missäkin sohvalla, sängyllä ja pääsiasasa lattialla! Onneksi tämä hankinta jäi kokonaan hankkimatta. Koko hankinta vain naurattaa!


Takaanapitettavat yökkärit 
Ostin Zarasta syötävän suloisen yökkärin, jossa oli napitus selässä. Ensimmäisenä yönä yökkärin ollessa Minean päällä kirosin yökkärin mielessäni. Söpö yökkäri oli kaikkea muuta kuin käytännöllinen selän napituksen vuoksi. Jäi lyhyeen sen käyttäminen, joten hankkikaa yökkärit joissa edessä vetoketju tai vähintäänkin napit. 


Miltäs lista teidän mielestä kuulosti? 
Lista saattaa täysin poiketa jonkun muun näkökulmasta 
ja oliskin kiva kuulla mitä teidän listaanne kuuluu?



- Marjut -



15. huhtikuuta 2017

VERHO- JA VALAISIN POHDINTAA PÄÄSIÄISEN KESKELLÄ





Heissan! 

Miten teillä on pääsiäinen sujunut? :) 

Ainakin instagramin puolella seuranneet tietävät minun verho dilemmasta. Täälläkin olen aiemmin olohuoneen verho asiasta maininnut ja jälleen olisi yhdet testattavana. Tilasin kolmet eri verhot Ellokselta ja näitä pimennysverhoja olin alunperin ajatellut makuuhuoneeseen. Ja kyllä verhot ovat vaaleanpunaiset, hurjaa vai mitä? Meillä paistaa ilta-aurinko makuuhuoneen puolelle ja huone on välillä todella valoisa Minean mennessä nukkumaan. Siksi rengasverhot olisivatkin helpommat, kun lähes joka aamu joudun nyt verhoja taiteleimaan takaisin kuosiin. En itse asiassa ole näitä verhoja vielä edes makuuhuoneeseen kokeillut, kun sain idean testata niitä olohuoneeseen (älkää välittäkö verhoja ei ole vielä silitetty :D). 

Etsin olohuoneeseen aluksi valoverhoja tai vastaavia, joista auringonsäteet tulisivat läpi kauniisti. Pimennysverhot ei olisi tullut kuuloonkaan, mutta kuinkas ollakaan ne ovatkin nyt ikkunassa. 
Mietin nyt, että a) onko väri ihan hullu? b) pimentääkö liikaa vai onko valon määrä riittävä näin? 
Tarkoitus olisi mikäli verhot meille jää niin asettelisin ne hyvin reunaan jolloin ikkunaa jäisi enemmän näkyviin. Mieluusti vaikka niin, että verhot olisi enemmän seinän päällä ja vain vähän itse ikkunan edessä. Kahdet muut verhot eivät miellyttäneet, yllättäen ;D Toiset vaaleanpunaiset verhot oli myös, mutta ne eivät olleet niin kauniin väriset ikkunassa. Ja toiset piti olla valkoiset, mutta olivatkin kellertävät! 

Aluksi ajattelin, että on aika rohkeaa laittaa vaaleanpunaiset verhot. Parin päivän aikana olenkin ehkä jopa alkanut tykkäämään niistä ja mietin niiden pitämistä. Verhoissa varsinkin on helppoa kokeilla niitä ikkunassa päivän pari ja antaa silmän tottua. Silloin tietää kannattaako ne pitää vai ei. Olenkin edelleen hieman kahden vaiheilla , joten mitäs sanotte onko hitti vai huti? 

Sitten toiseen asiaan. 
Ehkä kuvista huomasitte, että olen ottanut meidän kattovalaisimet olohuoneesta pois. Olen alusta asti ihmetellyt niiden sijoitus ratkaisuja. Kumpikaan valaisin, kun ei varsinaisesti ole pöydän päällä vaan rinnakkain samassa kohdassa molemmat. Uuden järjestyksen myötä olen alkanut kaipaamaan ruokapöydän päälle kattovalaisinta. Nyt kehitteillä onkin vetää lähempänä olevasta pistorasiasta koukun kautta valaisin pöydän päälle. Mistään liikkeestä ei yllättäin löydy tarpeeksi pitkää valmista lampun johtoa, joten täytyy koota se irto-osista. Katsotaan siis miten saadaan tämä projekti etenemään :) Mielestäni ruokatila olisi ehompi kattovalaisimen myötä. Tarkoitus olisi ainakin aluksi kokeilla katossa jo ollutta Ikean valkoista varjostinta. Katsotaan sitten miten se tilassa toimii. Luulisin, että ihan hyvin, kun on aika ilmava ja kevyt. 

Nyt toivotan teille kaikille ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen jatkoa! 
Me lähdetään katsomaan pääsiäiskokon sytytystä Seurasaareen :) 


- Marjut -

12. huhtikuuta 2017

MINEAN 6KK KUULUMISET



Minea täytti viime viikolla jo 6kk. 
Ikäväkseni joudun toteamaan sen mitä kaikki ovat sanoneet, aika menee nopeasti. Todella nopeasti. Meidän neiti ei ole enään mikää pikku-vauva vaan enemminkin vauvan ja taaperon sekoitus <3 Siitä pienestä nyytistä on kasvanut iso tyttö. Tuossa tuo neiti leikkii lattialla soppakauha kädessä tyytyväisenä :D Välillä hän katselee äitiä hymyillen ja jatkaa taas leikkejään. Hän viihtyy hyvin omissakin touhuissaan milloin minkäkin lelun kanssa. Se tietysti helpottaa esim. ruoanlaittoa. Yleensä en kylläkään blogia päivitä hänen ollessa hereillä, mutta tänään meillä on ollut normaalia lyhyemmät päikkärit. Juuri ehdin muut hommat tekemään ennen kuin hän heräsi :D 

Puolivuotis -neuvola meillä oli vasta eilen ja siksi tämä postaus tuleekin vasta nyt. Halusin odottaa neuvolan kuulumiset mukaan. Jännitin oliko 8kg raja vielä rikki ja se olikin tasan sen verran :) Pituus on nyt 65cm ja hän onkin ottanut nyt enemmän kiloja kuin senttejä, mutta sen on normaalia tässä vaiheessa. Seuraavaksi saattaa tullakkin sitten yhtäkkinen kasvupyrähdys. Muutenkin kaikki oli oikein hyvin. Hän varaa jaloillaan ja pian päästäänkin testaamaan hyppykiikkua uudemman kerran. Istumiseen liittyvää ei ole vielä havaittavissa, mutta liikkuu kyllä kovastikin akselinsa ympäri. Varpaat hän on myös löytänyt ja niitä tutkiskellaan ihmeissään. Hän osaa myös hienosti kurottaa leluje perään peppu pystyssä. Saas nähdä milloin lähtee liikkeelle :)

Olen todella onnellinen meidän 6kk täysimetyksestä. Minun toive tästä täyttyi ja Mineakin vaikutti nyt valmiilta aloittamaan soseet. Se tapahtuikin tasan 6.4. ja ekana meillä maisteltiin bataattia. Tein bataatin itse ja pakastin muutaman minigrip pussillisen myös. Täytyy sanoa, että olipahan neidillä ilmeet ensimmäisellä kerralla. Voi raasua, kun silmät pyöri ympäri ja koko tyttöä vain puistatti :D Eihän se nyt mikään ihme olekkaan, kun tähän asti on vain äidinmaitoa saanut. Olisi sitä itsekkin ihmeissään! 
Tarkoitus oli antaa bataatin jälkeen porkkanaa, mutta meidän blenderi irtisanoi sopimuksensa.. Ostin kaupasta luomu tuotteita persikkaa ja muutamaa erilaista hedelmäpuuroa. Tähän asti ei mitään merkkejä allergioista ja hyvä niin. Tosin ei ole minulla eikä J:kään. Harvemmin kuuulemma tulee, jos vanhemmilla ei ole mitään. Olen miettinyt, että yrittäisin tehdä itse mahdollisimman paljon ruokia hänelle. Se tulee varmaankin halvemmaksi vaikkakin on työläämpää. Ei sillä, että kaupan valmiissa ruoissa olisi vikaa, mutta niissäkin olen suosinut pääasiassa luomutuotteita. Tämäkin voi muuttua, kun syöntikerrat lisääntyy :D Ihmeen hyvin Minsku on soseita syönyt eikä nyt varsinaisesti ole niitä suustaan ulos työntänyt. Tämä varmasti kertoo myös siitä, että oli oikea aika hänelle aloittaa maistelut. Mitä hän nyt alkaa välillä päristelemään jolloin ruoka meinaa lennellä :D Siinä on kyllä itsellä naurussa pitelemistä, kun pitäisi näyttää hänelle ettei niin saisi tehdä. On tämä syöminen kyllä melkoisen sottaista puuhaa sanon minä! Tähän asiaan liittyykin yksi juttu, josta kerron enemmän vauvan tavaroiden hankinta postauksessa. 

Kaikki siis täällä hyvin ja neiti kasvaa sekä voi hyvin <3 

Huomenna meille saapuu Kemin mummu ja pappa pääsiäisen ajaksi :)

Instagramissa on käynnissä Sessak Noah 55 höyhenvalaisimen arvonta vielä tämän päivän! 


- Marjut -





11. huhtikuuta 2017

15 MIN COOKIES 'N' CREAM -JUUSTOKAKKU




Kerroin edellisessä postauksessa testanneeni ruokakarnevaaleilla kokkausnäytöksessä leivottua juustokakkua. Tämä suussa sulava herkku syntyy tosiaan todella nopsasti ja on valmis tarjoiltavaksi saman tien. Varsinainen juustokakkuhan tämä ei siis ole, jos katsotaan ainesosia. menee kyllä juustokakkuna ainakin minun mielestäni! Todella herkullinen, jos vain yhtään on makean perään ;)

 Kakku pitäisi ohjeen mukaan tehdä halkaisijaltaan 15cm vuokaan. Meillä on vain lähes 30cm vuoka, jonka vuoksi tehdyn kakkuni pohja on melko ohut. Suosittelen kuitenkin käyttämään pienempää vuokaa, jos mahdollista jolloin kakulle tulee upeasti korkeutta. Tämän ohjeen esitteli siis leivontabloggari ja Koko Suomi leipoo -ohjelman voittaja Liisa. Kannattaa kurkata hänen Makeaa- blogistaan , josko pääsiäispöytään löytyisi uusia herkkuja. 

Tässä tulee ohje; 
 6-8 annosta ~ aktiivinen 15~ min helppo 

POHJA 
150g suklaatäytekeksejä
40g voita 

TÄYTE 
150g suklaatäytekeksejä 
350g mascarpone-juustoa
4dl kuohukermaa
3/4dl tomusokeria
1rkl luontaista vaniljasokeria

KORISTELU
1dl kuohukermaa
1rkl tomusokeria
6 suklaatäytekeksiä 

 Aseta öljytty ja tomusokeroitu irtopohjanvuoan reunus tarjoiluvadille. 
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos tiiviisti pohjaksi. 

Rouhi keksit veitsellä paloiksi. Mittaa kulhoon mascarpone ja kerma. Siivilöi joukkoon sokeri ja vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Lisää keksinmurut ja vatkaa, kunnes seos on niin paksua, että sitä voisi pursottaa. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa ettei seos juoksetu. 

Lusikoi seos pohjan päälle varovasti ja mahdollisimman tiiviisti (tässä kohtaa minulla kävi niin, että ohut pohja meinasi tarttua seokseen kiinni, kannattaa laittaa pienissä määrin siis). Tasoita pinta esim. palettiveitsellä tai nuolijalla. Jos et tarjoile kakkua välittömästi, voit antaa sen vetäytyä vuoassaan. Pyöräytä reunus irti ja nosta pois kakun ympäriltä. 

Koristele kakku esimerkiksi kermavaahdolla ja kekseillä Vaahdota kerma ja tomusokeri. Laita vaahto tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kakulle ruusukkeita ja aseta jokaiseen ruusukkeeseen keksi.  


Itse koristelin laiskasti vain kekseillä :) Kekseinä toimii hyvin fazerinat ja niistä tulee kivasti lisää makua. Tämä kakku sopii mielestäni hyvin mihin tahansa juhlapöytään! 
Ei riitä kyllä meillä enään pääsiäisen pyhiin, joten täytyy ehkä tehdä toinen ;) 

Maistuvia herkutteluhetkiä! 

- Marjut -




10. huhtikuuta 2017

WHAT'S COOKING HELSINKI


Moikka! 

Maanantai on täällä alkanut oikein kivasti ja me saatiinkin heti aamusta ystäviä käymään <3 
Oikein ihana viikon aloitus siis! Kunpa kaikki viikot alkaisi näin :)
Hirveä tuuli tuolla meneillään?! Odotin, että olisi voinut nauttia iltapäivällä auringonsäteistä  terassilla, mutta eihän sinne tarkene mennä :/ Meille tosiaan paistaa aurinko aamupäivästä auringonlaskuun asti. Mikäli vain ei tuule niin terassilla tarkenee jo istua auringon paistessa.

Käytiin tosiaan lauantaina Kellohallissa järjestettävässä What's cooking Helsinki -tapahtumassa. Kyseessä on ruokakarnevaalit ja keskipisteenä ovat ruoka- ja leivontabloggaajat, jotka pitävät kokkausnäytöksiä päivän aikana omista suosikkiresepteistään.

Mukana oli lisäksi muutamia bloggareita myymässä tavaroita. Oli kiva lähteä kurkkaamaan itselle hieman uusia juttuja ja katsomaan minkälainen tapahtuma oikein on kyseessä. 

Hallissa oli oikein mukava meno päällä, kun sinne saavuimme. Porukkaa oli juuri sopivasti, että mahtui vaunuilla liikkumaan. Hallin etuosassa oli erillinen huone, jossa oli muutamia kirppispöytiä. Myynnissä oli lähinnä astioita ja lasitavaraa. Mitään ei kuitenkaan kotiin asti löytynyt. 

Kokkausnäytökset olivat todella kiinnostavia ja niitä oli mukava seurata. Kokkina oli mm. ruokabloggaaja tunnetusta Liemessä -blogista sekä Liisa Makeaa -leivontablogista. Valmiita kokkauksia sai tietysti myös maistaa! Erityisesti 15 minuutin juustokakku pääsi testiin kotona jo samana päivänä. Jaankin tuon reseptin kanssanne ihan lähipäivinä ;) Bloggaajilla oli mahdollisuus osallistua myös erilaisiin työpajoihin.

 Tässä hieman tunnelmia tapahtumasta! 
Sattuiko joku muu olemaan paikalla?




- Marjut -