27. maaliskuuta 2017

PARIN EURON HUULIPUNA LÖYTÖ


Voisin sanoa etten varsinaisesti ole mikään huulipunien suurkuluttaja. Joskus harvoin olen punaa huulini sipaissut jonnekkin lähteissä, mutta viime kerrasta on piiitkä aika. Pari viikkoa sitten kuitenkin punasin huuleni klasssisen punaisella huulipunallani ja hitsi, että oli kiva olo! Miten paljon huulipunalla saakaan aikaan muuten arkiseen meikkiin. Tähän asti huulipunan käyttö on varmaan siksi ollut vähäistä etten pidä siitä miten puna kuluu huulilta pois. Sitä pitäisi olla koko ajan lisäämässä ja tuntuu ettei uskalla edes huulia yhteen lipaista. Tai sitten en vain ole kokeillut tarpeeksi monia huulipuna vaihtoehtoja.. 

En ole tähän ikä vuoteen mennessä saanut hirveästi rahaa uppoamaan kosmetiikkaan vaikka meikkaaminen on minua kovasti aina kiehtonut. Jotenkin aina olen löytänyt tarvittavat meikkituotteeni suht edullisista merkeistä. Punaisen punan käytöstä innostuneena halusin löytää uuden punan, jonka käyttö olisi huulirasvan tapaista. 

Vilkaisen yleensä Tokmannilla käydessäni meikkiosaston läpi ja muutaman kynsilakan olenkin sieltä löytänyt Essence tuotesarjasta. Viime viikolla Tokmannin reissulla kurkkasin myös sarjan huulipuna vaihtoehtoja. Huulipunien hinnat ovat alle kolmen euron, joten ajattelin etten paljoa menetä, jos punan käyttö ei miellytäkkään minua. Valitsin sheer & shine koostumuksen punan värissä 13 Like a Princess. Ensi kokeilusta asti olen ollut enemmän kuin iloinen tästä löydöstä! Punassa on riittävästi pigmenttiä tuntuen kuitenkin huulilla kostealta kuin huulirasva. Juuri sellainen ominaisuus, jota huulipunalta toivoin!






Pidän kovasti raikkaan pinkistä väristä ja se tuokin pirteyttä muuten talven jäljiltä vaaleaan ihooni. Uskon värin kyllä sopivan täydellisesti myös päivittyneellä iholla. Tykästyin tähän huulipunaan niin paljon, että kävin hakemassa jo toisenkin sävyisen punan. Samaisen sheer & shine sarjan väri nro 12 Candy love on myös täydellinen valinta. Tämä punan sävy on selkäesti hillitympi ja tuo huuliin nudemaisen lopputuloksen. Täytyy myöntää, ett huulipunia on tullut nyt sipaistua ihan kotioloissakin ;D Kuvissa minulla on sävy nro 13.





Mikä on teidän suosikki huulipuna?   


- Marjut -

Ei kommentteja: