19. joulukuuta 2016

2017 VUODEN 10 SISUSTUSTRENDIÄ!



Satuin lukemaan aamun iltalehden sivuja ja bongasin otsikon '
'10 sisustustrendiä - näitä nähdään vuonna 2017''. 
Päätin tehdä teillä tästä postauksen, mikäli joku ei ole juttua lukenut :) 
En pidä itseäni minään trendien perässä juoksijana vaan pikemminkin mukavuudenhaluisena-sisustajana. Meillä sisustetaan sellaisilla huonekaluilla joista itse tykätään, ei siten mistä milloinkin pitäisi tykätä. Toki meilläkin tyyli saattaa vaihdella, mutta se tehdään vain oman mielen mukaan. 

Ideakuvastona toimivan Pinterest-palvelun mukaan ensi vuonna jylläävät seuraavat kymmenen sisustustrendiä.


Marmorikuvioidut seinät

Marmorikuvioita nähdään seuraavaksi myös tapeteissa.

Meillähän oli aiemmin DIY-marmorikuvoinen sohvapöytä, mutta jotenkin en sitä meille tuntenut kotoisaksi. Tykkään kyllä marmorista hieman pienempiä annoksina, kuten kynttiläalustoina. 

Laivastonsininen

Kokovalkoisen valtakausi on ohi. Laivastonsininen on vuoden 2017 trendivärejä.


Tykkään tummansinisestä kovasti pukeutumisessa etenkin kesäaikaan. Väri on kyllä raikas ja tuo merihenkisyyttä sisustukseen. En kuitenkaan usko, että sininen väri päätyy meidän sisustukseen.

Hygge

Tanskalainen käsite, rennon kotoisaa tunnelmaa korostava hygge on kova sana sisustuksessa myös ensi vuonna.

Sana ei ollut aiemmin tullut minua vastaan ja pitikin ihan googlettaa tarkemmin.
''Kuvittele tilanne, jossa istut mukavasti sohvalla. Olet ehkä kietoutunut ympärillesi lämpimän viltin ja kaatanut lasiin punaviiniä tai hauduttanut pannullisen suosikkiteetäsi. Et napsauta julman kelmeää kattovaloa päälle, vaan poltat kynttilöitä (ihan todella paljon kynttilöitä). Toki olet muistanut valita taustalle musiikkia, joka saa sinut rentoutumaan. Tartut ehkä kirjaan tai aikakausilehteen. Unohdat hetkeksi maailmanpolitiikan ja keittiön tiskivuoren. Olet vaan. Aijaijai.
Kyseessä on hygge.'' 
Tämähän tarkoittaa sitä, että monikin meistä taitaa olla tietämättään hyggeillyt ;)

Köynnöskasvit
Kodin yleisvaikutelmaa voi muokata huonekasveillakin. Köynnöskasvien suosio on kasvanut kohisten Pinterestissä.


Muistan lapsuudenkodissani olleen mm. koko olohuonetta kiertävä viherkasvi ja luulen, että se muistikuva riittää :D 

Kupari
Metallin sävyt ovat yhä trendikkäitä, mutta vuonna 2017 ylitse muiden on Pinterestin mukaan kupari.


Olen pikkuhiljaa lämmenyt kultaisiin yksityiskohtiin, kuten HM Homen sohvatyynyihimme. Voisin kuvitella myös kuparin löytävän meidän sisustukseen.

Modernit yöpöydät

Makuuhuoneen ilme vaihtuu helposti uusien yöpöytien avulla.


 Haluaisin kovasti meille uudet yöpöydät, vaikkakin nyt on vain käytössä toinen, kun Minean sänky on toisen paikalla. Katselin juurikin näitä peilipintaisia yöpöytiä joskus, mutta ne taitavat olle turhan prameita meidän tyyliin ;) 
 
Puukuvioidut "tiilet"

Perinteisen sijaan tiilet saavat ensi vuonna puukuvion.


Hieno idea ja puukuvio tuo sekä lämpöä että kodikkuutta sisustukseen. 

Läpinäkyvyys

Minimalismi näkyy ensi vuonna läpinäkyvinä kehyksinä ja sohvapöytinä.


Tykkään kyllä lasipintaisista pöydistä ja yksi meiltä löytyykin. Uusi sohvaoöytä onkin etsinnässä, jotem nähtäväksi jää eksyykö tämä trendi meille.. 

Lattialämmitys

Lattialämmitys pitää jalat lämpiminä talvipakkasilla. Sen tuoma lämpö voi myös vähentää muiden lämmitysmuotojen tarvetta.

Meillä on lämmitysmuotona juurikin vesikiertoinen lattialämmitys. Kuinka ihanaa onkaan ettei aamulla tarvitse laittaa paljaita varpaita kylmälle lattialle, arjen luksusta! 

Maalaistyyli

Maalaisromanttinen sisustustyyli pysyy trendikkäänä tulevana vuotenakin.


Tämä ei yllätä ollenkaan. Taidan itse sittenkin olla enemmän maalaisromanttiseen tyyliin taipuva kuin moderniin. Tämä taidettiinkin nähdä harmaan sisustuksen myötä meillä ja nyt beige-valkoiseen värimaailmaan takaisin mentyä on olo tuntunut kotoisalta. Ehkä meillä on sopiva sekoitus klassista ja maalaistyylistä sisustusta, kuitenkin ilman liiallista romanttisuutta. 


Mitäs olette mieltä tulevan vuoden trendeistä? 
Oliko ehdottomia YES YES tai NO NO juttuja? 

Lähde; Iltasanomat, kuvat Pinterest

Ihanaa vuoden parasta viikkoa <3 
 
  - Marjut - 

4 kommenttia:

Aikku kirjoitti...

Luin saman jutun ja on monenlaista kaunista jokaiseen makuun tarjolla tulevanakin vuonna.Viherkasvit ovat ihan kiva lisä kotona,onneksi niitä saa myös tekokasveina,jos ei ole viherpeukalo.

Anonyymi kirjoitti...

Muutama kolahtaa itseenikin sisustuksessa ja näitä muutamia löytyykin kotoa. Esimerkiksi köynnöskasvi, kupariset koriste esineet, sekä hyggeilyä onkin tullut harrastettua aivan tietämättään ;) Itse en myöskään sisusta minkään trendien mukaan - vaan ihan oman fiiliksen sekä "oman tyylin" mukaan. Läpinäkyvää sohvapöytää olemme meille miettineet jo kauan aikaa! Ehkä sellainen olisi ensi vuodeksi ostettava - mennä kerrankin trendien mukaan sattumalta. Ps. Teillä on aina niin kaunis sisustus! :)
Terkuin, T-M

Marjut kirjoitti...

Totta kyllä :) Saas nähdä kotiutuuko meille kuitenkin jotain ;)

Marjut kirjoitti...

Kiva kuulla :) Itsekkin taitanut hyggeilyä harrastaa tietämättäni ;) Kuparia olen pitkään miettinyt, mutta vielä sitä ei meiltä löydy. Minun mielestä on tärkeää, että koti näyttää omanlaiselta <3