23. elokuuta 2015

Sisustusliike vinkki!









Moikka,

Täällä sitä vietetään viimeistä kesälomapäivää :D Niin se vain on aika mennyt nopsasti, mutta kaikesta on otettu ilo irti <3 Laittelen vielä lomatunnelmista kuvia ensi viikon aikana.

On tullut muutamia kyselyitä sohvalla olevista tyynynpäällisistämme. Instagramin puolelle laittelinkin aiemmin hankinnoista, mutta täällä en tainnut mainita vielä kyseistä liikettä. Eli kesän alussa Hyvinkäällä käydessäni löysin liikkeen nimeltään Tekstiilii Leila
Samassa liikkeessä on myös kaihdinpalvelu ja kaikenlaisia kankaita on myös runsaasti tarjolla.

Tämä ihastuttava liike sijaitsee aivan Hyvinkään keskustan kupeessa osoitteessa Hämeenkatu 39. Välttämättä ohi ajaessaan ei hoksaa millainen liike on kyseessä, ennen kuin astuu ovesta sisään. Joka puolella on kauniita tavaroita mm. maljakoita, kynttilänjalkoja, kaikenlaisia koriste-esineitä, keittiötekstiilejä yms. Tyyli on suurimmaksi osaksi enemmän maalaisromantiikkainen, mutta juuri itselle sopivia metallisia juttuja tuli löydettyä :)

Tykästyin noihin kauniin raidallisiin ja tyylikkäisiin tyynynpäällisiin samantien. Muistaakseni hintaa oli vain 17,90 eur ja siihen kuuluu myös sisätyyny mukaan. Kangas on napakkaa mutta silti sopivan pehmeää.

Myös kaksi uusinta maljakkoa löysin täältä. Sohvapöydällä oleva maljakko on matalampi ja juuri sopivan korkuinen telkkarin eteen. Toinen on taas hieman modernimpi ja sopii loistavasti rakastamilleni ruusuille :)


Onko paikka teille tuttu? Mitäs pidätte hankinnoista? 

Nyt vielä nauttimaan auringosta <3 

Ihanaa päivää! 

- Marjut -

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Mistä olet hankkinut tuon kynttelikön (pitkän).. Muistan esittelit sitä joskus sistuskirppiksellä, mutten löydä julkaisua :(

Marjut kirjoitti...

Moi! Löysin kynttelikön Tuusulassa sijaitsevasta sisustusbella liikkeestä. Suosittelen käymistä ja myös voi soittaa ja tilata :) Hyvää syksyä!

Mummi koukussa käsitöihin kirjoitti...

Tuttu liike on 👍 Alkujaan lähinnä verhokankaita mutta viime vuosina kasvanut nykyiselleen. Tykkään myös kovasti. 😊