2. toukokuuta 2015

TFW











Speed & Strenght tunnin sisältö


 


Kuvat; Sara/ Tickle your fancy ja Essi


Training for warriors eli lyhyemmin sanottuna TFW.

Tämä huikea sali on vienyt meidät J:n kanssa mukanaan alusta asti. Kun viime talvena kävi ilmi, että kadumme toisessa päässä sijaitsee kyseinen sali, ei voinut kuin lähteä tutustumaan. Kävimme kerran katsomassa treenejä eikä enempää tarvittu. Aloitimme molemmat viime marraskuussa ja koukussa ollaan edelleen :) Aiemmin olen käynyt paljon kuntosalilla, mutta tämä on nyt vienyt sydämeni täysin.

No mikä tästä salista sitten tekee niin erikoisen?
Yksi iso syy on huikea yhteishenki joka siellä vallitsee. Sitä ei voi kuin hehkuttaa :)Vaikka olisi kuinka huono päivä takana eikä millään olisi jaksanut lähteä treenaamaan, salille päästyään mieli on aivan toinen. Kaikki tervehtii ja juttelee, toisin kun kuntosalilla, hyvä jos uskaltaa ketään silmiin katsoa :D

Salilla tehdään aina treenit pareittain. Näin ollen vuorotellaan treenarin ja valmentajan rooleissa. Kun toinen tekee, valmentaja laskee toistot, kannustaa ja korjaa liikettä. Voisi siis sanoa että treenatessa sinulla on aina oma personal trainer ;) Voitte uskoa että ihmiset ovat tulleet tutuiksi ja uusia ystäviä on saatu <3
Huikeat valmentajat ovat todella innostavia ja tsemppaavat sekä inspiroivat todella. He kertovat aina jonkun motivaatiotarinan ennen treenien alkua, näyttävät liikkeiden tekniikat ja kiertävät katsomassa jokaisen liikkeitä. On ollut huippua kuulla että on kehittynyt!

Ensin siis tehdään lämmittelyt, esimerkkinä 3*10 haara, hylje- ja ristikkäishyppyjä tai quicksteppiä eri tavoilla. Erilaiset eläinliikkeet kuten pikkukarhu, jänis ja kalkkuna, ovat myös tulleet tutuiksi. ''Hallussa'' ja ''vika kiekka, paras kiekka'' huudot ovat osa treenejä.

Salilla voi käydä hurrikaani, voima 1 , voima 2 tai speed & strenght tunneilla.

Hurrikaani; Tunneilla hyödynnetään monipuolisesti kahvakuulia, levytankoja, hiekkasäkkejä, kuntopalloja, battle­ köysiä sekä kehonpaino­ harjoitteita yhdistettynä ketteryys ja juoksu­harjoitteisiin.

Voima 1 tunnilla keskitytään ylävartalon lihaksien ja voimaominaisuuksien kehittämiseen, kun taas Voima 2 tunnilla painotus on jalkojen ja alavartalon lihaksissa.

Speed & Strenght tunneilla nimensä mukaisesti keskitytään nopeuteen ja voimaan yhdessä.

Kuvat sekä Voima 1 että Speed & Strenght tunnilta.

Lainaus TWF sivuilta;
TFW Helsinki suosittelee harjoittelussa noudatettavan kaavaa 4D + 4E (4 Days + Forever). Kaava tarkoittaa kahta voimaharjoitusta, kahta TFW Hurrikaania ja vähintään kahta lepopäivää viikossa. Harjoittelun lisäksi riittävä lepo yhdistettynä ravitsevaan ruokavalioon mahdollistavat elimistön optimaalisen palautumisen. Nämä asiat ovat avainasemassa matkalla kohti parempaa huomista. TFW ei ole urheilulaji vaan elämäntapa ja filosofia, jonka avulla saa lisäenergiaa arkeen sekä omien intohimojen toteuttamiseen.
Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta päämäärätietoisilla askelilla ja TFW Helsingin avustuksella käsissäsi on muutoksen avaimet joilla saat aikaan tuloksia!

Täytyy sanoa, että yllä oleva pitää todellakin paikkansa. Olisin menettänyt todella paljon, jos en näitä treenejä olisi arkeeni saanut. Mietin itse marraskuussa. että olisin aloittanut Cocovi-haasteeseen osallistumisella. Silloin ei kuitenkaan ollut enää alkamassa uutta haastetta, joten en halunnut silloin jäädä odottamaan seuraavaa. Olin sen verran innokas aloittamaan treenit :D
Suosittelen kyllä haasteen aloittamista jos yhtään kiinnostaa, lisätietoja tästä

Sen verran vielä J:n treeneistä että sen verran on mies hurahtanut lajiin, että taisi koko elämän kestänyt jalkapallo jäädä ;)

Suosittelen rohkeasti saliin tutustumista, joten toivottavasti pian nähdään treenien merkeissä! 
Tämän jälkeen ei ole paluuta perus kuntosalitreeniin muuten kuin pakon edessä. Toisaalta salilta saa hyvät opit, jos joskus vielä kuntosalille palaa.

Kysykää ihmeessä lisää jos yhtään kiinnostaa :) Pyrin välillä laittelemaan treeneistä postauksia teille niin pääsette enemmän mukaan.

Rentouttavaa lauantai-iltaa! 

- Marjut -



Ei kommentteja: