28. maaliskuuta 2015

Kevään tuulet













Ostettiin pojilta hurjan hyvää raakasuklaata :)

Taitaa olla uuden grillin tarvetta ;)



Eikös ole ihanan keväistä? :) Messuilla oli kyllä jälleen kerran tarjolla kaikkea laidasta laitaan. Upeaa kukkaloistoa, kauniita tavaroita ja ennenkaikkea mahdollisuuksia tulevaisuuden haaveiluun. Maisteltavanakin oli mm. juustoja, salamia ja ruissipsejä. 

Ikävä kyllä itse sisustusosasto oli jäänyt melko pieneksi, tätä kuitenkin eniten odotin. Myös ruokailuryhmien ja sänkyjen osalta tarjonta oli vähäistä. Kuten tiedättekin, nämä juuri ovat haaveissa hankkia. Viimeksi tähän puoleen oli satsattu enemmän, joten siksi pieni pettymys. Näyttäviä kesäkeittiöitä ja ulkosaunoja oli monenlaisia, josko sitä joskus sellaisenkin saisi :)  Voi sitä puun tuoksua joka ilmassa leijaili, tuli ihan lapsuuden reissut Syötteelle mieleen.
Käytiin J:n kanssa ihastelemassa Kannustalon pienoismalleja. Jos tulevaisuudessa on vain mahdollista rakentaa, niin selvää on että talo on juurikin Kannustalojen. Muutama vaihtoehtokin tovin ollut mielessä ;) 

Kyllä sieltä olisi mukaan lähtenyt vaikka mitä mutta ihan ei talous antanut myöten ;) Kaikenkaikkiaan kivat ja keväiset messut olivat ja terassillekin muutamia ideoita lähti mukaan. 
Kotiin viemisiksi lähti useampi pussi Linkosuon ruissipsejä, raakasuklaata, tulppaani ja ruusukimput sekä ihmesieni kissankarvojen poistamiseen. Saas nähdä toimiiko oikeasti kuten luvattiin, voin myöhemmin kertoa onko lupausten veroinen kapistus :) 


Huomenna onkin poikkeuksellisesti työpäivä, joten nyt nukkumaanmenoaika! 

Kauniita unia <3

- Marjut -



Ei kommentteja: