1. helmikuuta 2017

SYNTTÄRIKUUKAUSI & ETEISEN UUSI ILME

Ihanaa alkanutta Helmikuuta <3

Tämä kuukausi onkin erityinen nimittäin blogi täyttää 2 vuotta! 
Ensimmäinen postaus on kirjoitettu 22. helmikuuta 2015. Tuntuu, että siitä on kauemmin aikaa! Paljon on ehtinyt tapahtua ja on ollut hienoa jakaa taivalta kanssanne. Iso kiitos jo tässä vaiheessa teille kaikille ja toivon, että saan pitää teidät jatkossakin mukana :) 

Odotan jo niin kovasti kevättä! Pohjanmaalla saimme nauttia keväisistä päivistä kauniissa auringonpaisteessa. Vaikka tiet lainehtivatkin vettä se ei fiilistä latistanut. Saamme nauttia päivänvalosta koko ajan enemmän ja enemmän. Pian olemmekin jo kesässä, noh ehkei ihan vielä, mutta kohta ;) Kevään tuntua aion tuoda sisustukseen pastellin väreillä ja ennen kaikkea puuterin sekä roosan sävyissä. Värit tuovat kaivattua piristystä pimeän talven jälkeen.


Muistatteko vielä miltä meidän eteinen näyttää? 
Jos ette niin kurkatkaa aiempi postaus tästä.





Mikäli tuo aiemmin ollut sivupöytä olisi vielä eteisessä ei sinne mahtuisi Minean vaunuja. Vaikka sivupöytä on kapea on se sen verran pitkä, että tulisi ahdasta. Löysinkin ennen joulua Tori.fi:sta kaksi Ikean nojatuolia ja nyt tämä toinen on sijoitettuna eteiseen. Toinen tuoli on tällä hetkellä Minskun huoneessa. En ole varma onko tätä mallia enään valikoimissa, joten uusia päällisiä ei ehkä taida saada.. Täytyy vain olla varovainen valkoisen kanssa, koska vaunut saattavat joskus osua tuoliin niitä vietäessä takapihalle. Siirsin aiemmin takan päällä olleen peilin eteisen seinälle. Se tuo kivasti tilantuntua muuten kapeaan käytävään. Tämä ihana Riviera Maisonin torkkupeitto on Sisustusliike Dreamsistä. 





Mitäs pidätte muutoksesta? 


- Marjut -

Ei kommentteja: